Ensimmäinen näkemänne kissapipo ei ole ensimmäinen neulomani. Stitch'n bitch -opuksestani bongattu ohje on osoittautunut käyttökelpoiseksi, helpoksi ja nopeaksi lankojen vaihtelusta huolimatta. Tämä uusin on kolmas tekemäni, ensimmäinen omani.



Värinä on violetti, mikä aiheuttaa ilmeisesti myös sellaisen harmillisen sivuvaikutuksen kuin "et kyllä tuota pistä päähäsi, ethän, oikeasti?" -kommentit perheenjäsenten suunnalta. Kuunnellaanko? Ehei. Kyllä tätä aion tulla pitämään joka tapauksessa. Rimmaa kivasti esimerkiksi niihin liiloihin farkkuihini, jotka kuvassa näkyvät vain vilaukselta.
Lanka on tuntematonta mutta kivaa. Alati ehtyvistä kaapin kätköistäni sen olen löytänyt. Ei siellä enää olekaan jälkellä mitään näin ihanaa, höh.
Ja ohjeenhan löytää halutessaan myös Kittyvillestä, mikäli Stitch'n bitchiä ei oma kokoelma sisällä eikä sen hankkiminenkaan satu osumaan suunnitelmiin. (Itse kyllä tykkään kirjan malleista, vaikka ne ovatkin pääsääntöisesti yksinkertaisia.)

Ensimmäiset pari koulupäivää lukion puolella ovat myös takana, tähän mennessä olen onnistunut viihtymään jopa kuviksen tunneilla. Kyseessähän on tunnetusti inhokkiaineeni, jonka saralla en omaa minkäänasteista lahjakkuutta tai edes heikkoa kyvykkyyttä. Kaipa se arki kuitenkin astuu pian kuvioihin, enkä herääkään enää pirteänä puoli seitsemältä innokkaasti valmiina uuteen päivään... Mutta siitä enemmän vasta sitten.