Kun jotain haluaa, se on saatava vaikka siihen menisi järki, ensimmäinen puolituntinen telkkarin leffasta ja kaksi ompelukoneen neulaa.
Minä halusin hameen.



Halusin nimenomaan SK 3/08:ssa ilmestyneen Annika Rantalan suunnitteleman hameen. Kangaskauppaan lähtöhän on laiskalle mahdotonta, joten varastoa tonkimalla onnistuminen oli lähes pakollista. Ei siinä mitään, tuota laatua olikin paljon ja siitä olin jo pitkään suunnitellut toteutusta tälle hameelle. Peräisin muuten äitini kummitädin kangaspainotteisesta jäämistöstä, jota pääsin penkomaan. (Voiko noin sanoa?)

Koska mallin pointti on olla iso ja vyöllä kasaan kursittava, kuvaus ei kykene ihmeisiin eli ilmaisemaan kaikkea, mitä sen tulisi. Toisin sanoen nämä tuhat sanaa kertovat huomattavasti enemmän.



Edessä tuplavastalaskos, takana vastalaskos. Vyön improvisoin kaksinkertaiskangaspäiseksi, koska yksinkertainen pää päärmeellä ei onnistunut etenkään näyttäen hyvältä. Muutenkin vyötä piti vähän säveltää, koska en ohjetta juuri jaksanut enää siinä vaiheessa ajatella järkevästi. Tittidii. Kelpaa.

Takaapäin otetut kuvat eivät muuten olleet kovin onnistuneita, mutta ehkäpä pärjäämme ilmankin.



Epätoivoisia yrityksiä tyyliin "kolmas kerta toden sanoo". Kädet tällä kertaa taskuissa, jotka löytyvät kauniine poimuineen ja kuminauhoineen sivusaumojen tuntumasta.

Hypoteeseilla heitin jo vesilintua, mutta teesinä voisin ilmoittaa hamehen kelpaavan käyttöön vallan mainiosti. Mitäpä pienistä kieroista ompeleista tai vinohkoista kappaleista. Minä tykkään.


Kesä se on töistäkin huolimatta. Hilpeää The Fiilistä yritettiin jollain tasolla vangita seuraaviin taiteellisiin otoksiin.









Nytpä tiedätte siis jopa millaisena ruohonjuuritason voi tsiigata tämä hame päällä.
Ja saatatte myös arvata, että minusta EI tule tanssijaa.

Ensi kerralla olen ehkä jo neulonutkin. Puikoilla pikkusiskoille neuletakkeja.